Kuinka voimme auttaa sinua?

  1. Tori Tuki
  2. Ilmoittaminen
  3. Kuvat

Myynti-ilmoituksessa käytetyt kuvat

Suosittelemme, että lisäät ilmoitukseesi niin monta kuvaa kun on tarpeellista tavaran tarkkaa kuvailua varten. Kuvissa kannattaa rehellisesti tuoda esille myös mahdolliset puutteet ja vauriot, ja tavara kannattaa kuvata niin monesta kulmasta kuin mahdollista. Tori tukee yleisimpiä kuvaformaatteja.

Myynti-ilmoitukseen liitettävien kuvien on oltava pääsääntöisesti omia, itse otettuja, tuoreita kuvia ilmoitettavasta tuotteesta tai kuvan on liityttävä ilmoituksessa kuvattuun palveluun. Ostetaan -ilmoituksissa saatetaan joskus hyväksyä muukin kuva. Yleisesti ilmoituksessa ei saisi käyttää netistä tai muualta kopioituja kuvia, koska useimmat kuvat on suojattu tekijänoikeuslailla ja niiden käyttöä on rajoitettu.

Poikkeuksena voidaan hyväksyä yksittäisiä netistä tai valmistajalta peräisin olevia kuvia, jos ne toimivat vain selkeästi havainnollistavina lisäkuvina eivätkä korvaa myytävän tavaran omia kuvia. Tällainen kuva voi esimerkiksi näyttää tavaran mitat, alkuperäisen ulkonäön tai sen, miltä tavara näyttää koottuna. Ilmoituksessa tulee kuitenkin aina olla myös myyjän itse ottamia kuvia myytävästä tavarasta. Huomaathan myös, että netistä kopioitujen kuvien käyttöä arvioidaan tapauskohtaisesti.

 

Tekoälyllä luodut tai muokatut kuvat

Tekoälyllä luotuja kuvia ei voi käyttää myynti-ilmoituksen varsinaisina tuotekuvina. Ilmoituksen kuvien tulee esittää myytävän tuotteen tai eläimen sellaisena kuin se todellisuudessa on.

Tekoälyllä muokattuja kuvia voidaan käyttää vain, jos ne eivät muuta tuotteen kuntoa, ominaisuuksia tai muuta olennaista sisältöä siten, että ostaja saa tuotteesta harhaanjohtavan käsityksen.

Eläinilmoituksissa tekoälyllä luotuja tai muokattuja kuvia ei sallita. Ilmoituksessa tulee käyttää aitoja valokuvia myytävästä eläimestä.

 

Torissa julkaistaviin ilmoituksiin liitettävät kuvat eivät myöskään saa sisältää muiden Internet-sivustojen vesileimoja. Myöskään yritysten logoja ei saa käyttää ilmoituksissa, mutta Tori-kauppiaat voivat liittää oman logonsa ilmoitukseen.

Ilmoittaja on myös vastuussa siitä, että hänellä on kaikki tarvittavat oikeudet ilmoituksiinsa. Tämä tarkoittaa muun muassa, että ilmoittajalla on oltava oikeus tai vaihtoehtoisesti oikeudenhaltijan lupa kaikkeen aineistoon, kuten kuviin, videoihin ja ilmoitusteksteihin. Torilla on oikeus poistaa tai olla julkaisematta ilmoituksia, joissa käytetään kuvia ilman tekijänoikeutta.

Ilmoituksen kuvissa ei myöskään saa olla markkinointiin liittyviä tehosteita tai tekstejä, alennus- tai muita kampanjoita.

Usein kysytyt kysymykset:

K: Miksi kuvat eivät lataudu ilmoitukseen sovelluksessa?
Kokeile antaa kameralle oikeudet Tori-sovelluksen asetuksista. (Puhelimen asetukset -> Sovellusasetukset -> Tori.fi -> Käyttöluvat)

K: En saa ladattua kuvia ilmoitukseen?
Voit kokeilla tyhjentää evästeet sekä muistin selaimeltasi Tori.fi:n osoitteen osalta. Ohjeet selainkohtaisten evästeiden putsaamiseen löydät seuraavista linkeistä: Firefox, Google Chrome & Safari.

 

Asiasanat: Kuvat, tekijänoikeudet, kuvapankit, käyttöoikeus, kuvahaku, katalogikuvat, mainoskuvat


Aiheeseen liittyvät artikkelit

  • Viestittely Torissa ja Torin Viestit-palvelu
  • Miten saan ilmoituksilleni lisää katselukertoja?
  • Miten otan hyvän ilmoituskuvan?
  • ToriDiili – Oikean pakettikoon valinta ja pakettien hinnat
  • Miksi ilmoitukseni ei näy Torissa?

Tori.fi

Yrityksille

Myy tai mainosta

Tori

Työpaikat Ideat & vinkit

Tietosuoja

Tietosuojakäytäntö Mainosasetukset

Tuki

Asiakastuki Turvalliset kaupat Säännöt ja käyttöehdot

Sosiaalinen media

Sisältö on suojattu tekijänoikeuslailla. Säännöllinen, järjestelmällinen tai jatkuva tietojen kerääminen, tallentaminen, indeksointi, jakelu tai muu tietojen kokoaminen ei ole sallittua ilman Torin antamaa kirjallista lupaa.

© 2009-2025 Tori

Tutustu myös:
AutoVexHintaopasHyggloOikotie AsunnotQasaRemppatori
Vend Markkinapaikat
Tori on osa Vend-konsernia. Vend on vastuussa tietojesi käsittelystä tällä sivustolla. Lue lisää