Seuraa

Esimerkkejä huijaustapauksista

Epäilyttävä myynti-ilmoitus:

“Löysin ilmoituksen iPhone 6 64 GB -puhelimesta, josta pyydettiin 250 euroa. Olin myyjään yhteydessä ja sovittiin, että maksan hänelle 100 euroa tilille, jolloin hän postittaisi tuotteen minulle. Asuin itse toisella puolella Suomea, joten nouto ei ollut mahdollista. Jäin odottamaan lähetystunnusta, jonka myyjä lupasi lähettää. Odotin viestiä 3 päivää, jonka jälkeen kyselin lähetystunnuksen perään. Myyjä ei vastannut enää viesteihini, vaikka sitä ennen oli aina nopeasti niihin vastaillut. Kaupoista on kulunut nyt 2 viikkoa, enkä ole saanut myyjään yhteyttä, joten tein asiasta rikosilmoituksen.”

Miten tilanteessa olisi kannattanut toimia?

Mikäli olet etsimässä käytettyä puhelinta netistä, kannattaa sinun selvittää millaisia hintoja kyseisestä puhelimesta pyydetään. Kannattaa aina lähtökohtaisesti miettiä alkuperäistä hintaa, joka on esimerkin puhelimelle uutena noin 700 euroa, ja sitten miettiä käytetyn laitteen arvoa verrattuna muihin: 

  • Kauanko laite on ollut henkilöllä käytössä?
  • Onko laitteella vielä takuuta jäljellä?
  • Onko laitteessa vikoja, näyttö hieman rikkoutunut tai pintanaarmuja takakannessa?
  • Tuleeko laite alkuperäisessä paketissa, sisältäen kuulokkeet, laturin sekä ohjekirjat?

Hinta putoaa vikojen määrän mukaan. Rikkoutuneella näytöllä tarjottavasta puhelimesta voi pyytää vähemmän kuin uudenveroisesta laitteesta, vaikka kummatkin olisivat käytettyjä. Aseta laitteelle realistinen hinta; sellainen, jollaista itsekin pyytäisit laitteesta. Selaile siis ilmoituksia ja ota selvää, millaisia hintoja muut myyjät pyytävät vastaavista laitteista ja tee vertailu. Mikään liian hyvältä kuulostava ei yleensä ole totta! 

Lisävinkkejä: 

Kysele lisäkysymyksiä ja pyydä lisäkuvia. Varmistaaksesi, että tuote on varmasti ylipäätään olemassa, voit esim. pyytää myyjää ottamaan sinulle kuvan, jossa laitteen vieressä on lappu hänen nimellään ja sen hetkisellä päivämäärällä. Mikäli kaupankäyntiä ei ole mahdollista sopia kasvotusten, voit ehdottaa myyjälle postiennakkoa ja paketin avausmahdollisuutta. Maksun postiennakosta voit suorittaa myyjälle etukäteen, mikäli tällä on aikaisemmista kaupoista huonoja kokemuksia noutamatta jätettyjen pakettien suhteen.

Kannattaa olla varovainen mikäli myyjä välttelee kauppoja kasvotusten ja ehdottaa postitusta, vaikka sinulle olisi mahdollista tulla noutamaan myytävä tavara. Älä maksa suuria summia etukäteen!

Jos postitus on teille ainoa vaihtoehto, sovi myyjän kanssa ajankohdasta, jolloin tämä pääsisi lähettämään tuotteen. Pyydä myyjää toimittamaan sinulle paketin lähetystunnus. Pyri olemaan myyjään yhteydessä, mikäli tästä ei kuulu muutamaan päivään kauppojen jälkeen. Teethän rikosilmoituksen poliisille, mikäli epäilet rikoksen tapahtuneen. Rikosilmoituksen voit tehdä joko lähimmällä poliisiasemalla tai sähköisesti verkossa osoitteessa: http://www.poliisi.fi/rikokset/sahkoinen_rikosilmoitus 

Muistathan olla yhteydessä myös Tori-tukeen asian tiimoilta. Pystymme tietysti parhaiten puuttumaan väärinkäytöksiin, kun meille ilmoitetaan niistä. Ethän siis arkaile olla yhteyksissä, jos epäilet joutuneesi uhriksi.  

 

Epäilyttävä asuntoilmoitus:

“Etsin asuntoa toiselta paikkakunnalta, joka olisi mahdollisimman lähellä kouluani. Löysin ilmoituksen yksiöstä kouluni läheisyydessä hyvien kulkuyhteyksien varrella. Otin yhteyttä ilmoittajaan, ja pyysin päästä asuntoa katsomaan. Myyjä vastasi viestiini ja kertoi muuttaneensa ulkomaille työnsä puolesta, jonka vuoksi esittelyä ei ollut mahdollista järjestää. Hänellä oli kuitenkin mahdollista lähettää minulle vuokrasopimus sekä avaimet postissa, mikäli päättäisin vuokrata asunnon. Minua alkoi epäilyttää, mutta ilmoittaja kertoi jonossa olevan muitakin kiinnostuneita, jotka olisivat halukkaita vuokraamaan kyseisen kohteen. Koulu oli tarkoitus aloittaa pian, joten asian kanssa oli sinänsä aika kiire. Mietin myös etten löydä enää näin edullista asuntoa, ja mikäli en tartu kiinni tarjoukseen, menee asunto jollekin toiselle. Sovittiin, että maksan 2 kuukauden takuuvuokran ilmoittajan tilille ja hän lähettää minulle avaimet sekä vuokrasopimuksen postissa. Maksun jälkeen ei sopimusta tai avaimia tullut ollenkaan. Olen yrittänyt olla ilmoittajaan yhteydessä, mutta tämä ei vastanut enää viesteihini. Tein tapauksesta rikosilmoituksen viranomaisille.” 

 

Miten tilanteessa olisi kannattanut toimia?

On aivan ymmärrettävää, että opiskelujen lähestyessä on asunnon tarve kova ja sen vuoksi mahdollisen huijauksen tunnistaminen voi olla haastavaa, ja kodin saamisella kovakin kiire. Siitä huolimatta: 

 

  • Älä maksa mitään maksuja tai vakuuksia, ennen kuin olet nähnyt huoneiston ja allekirjoittanut vuokrasopimuksen.
  • Etukäteismaksua/takuuvuokraa pyytävä ilmoittaja voi olla epäluotettava, eikä asunnonkaan suhteen kannata ostaa sikaa säkissä, vaan asunnossa on syytä päästä käymään ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Vuokranantaja ja vuokralainen voivat tässä yhteydessä tehdä alkukatselmuksen asunnossa.
  • Kummankin osapuolen turvaksi kannattaa laatia kirjallinen vuokrasopimus, josta ehdot käyvät selkeästi ilmi. Usein vuokralaisen on maksettava vuokravakuus ennen kuin saa asunnon avaimen haltuunsa. Kirjallinen vuokrasopimus on syytä laatia ennen tilisiirtoja.
  • Selvitä, onko pyydetty vuokrahinta kohtuullinen (esim. keskimääräinen hinta alueella). Poikkeavaa, liian edullista vuokraa pyytävä ilmoittaja voi olla epäluotettava, koska kysyntä voi olla kova — erityisesti suurten kaupunkien pienissä vuokra-asunnoissa. 
  • Varmista, että vuokranantajalla on oikeus huoneiston vuokraamiseen.
  • Kokeile kopioida ilmoituksen tekstiä/kuvia ja syöttää niitä Googlen hakuun. Tarkista samalla myös asunnon osoite. Löytyykö asunnosta tietoja muualtakin? 

Vuokra-asuntoa etsiessäsi varo erityisesti, mikäli:

  • Sinuun otetaan yhteyttä ilmaista sähköpostiosoitetta käyttäen tai tekstiviestillä, joka on lähetetty ulkomailta tai ulkomaisesta puhelinnumerosta englannin kielellä, tai huonolla suomen kielellä. 
  • Itse ilmoitusteksti tai saamasi vastaus on kirjoitettu huonolla englannin tai suomen kielellä, usein jotakin ilmaista käännöstyökalua käyttäen (esim. Google translator).
  • Asunnon vuokraajan tarjoama vuokrahinta vaikuttaa liian edulliselta, erityisesti pääkaupunkiseudulla.
  • Sinua pyydetään ennen asunnon näyttöä suorittamaan etukäteismaksu/takuuvuokra.

Ei kannata huolestua, mikäli saat vuokra-asuntojen tarjoamiseen liittyvän epäilyttävän yhteydenoton. Tällaiseen viestiin ei kannata vastata mitään, vaan sen voi jättää kokonaan huomioimatta. Epäilyttävästä asuntoilmoittajasta kannattaa ilmoittaa Tori-tukeen.

 

Epäilyttävä yhteydenotto ostetaan-ilmoitukseen:

“Jätin ilmoituksen, jossa halusin ostaa Vallilan kelohonkaverhot. Minuun otti yhteyttä henkilö nimeltä Mari ja häneltä sattuisi löytymään kyseiset verhot. Mari soitti minulle ilmoituksessa olevaan numeroon ja juttelimme hetken. Mari vaikutti puhelimessa hyvin asialliselta ja vastasi kaikkiin kysymyksiini. Lisäksi hän vaikutti erittäin mukavalta naiselta. Lopuksi Mari kysyi missä päin asun, jotta voimme sopia tapaamisen. Vastasin siihen ja Mari ilmoitti asuvansa parin sadan kilometrin päässä, joten ainut vaihtoehto olisi postittaa tuote. Mari sanoi, että postittaa minulle heti, kun olen suorittanut maksun tuotteesta sekä postituksesta etukäteen hänen tililleen. Lähetin Marille kopion kuitista ja hän vastasi viestiin: “Kiitos! Toimitan paketin tänään postiin”. Tämä oli viimeinen viesti minkä sain Marilta. On kulunut melkein 2 viikkoa eikä Mari ole enää vastannut viesteihini tai puhelimeen. Olin yhteydessä Torin tukeen, jossa sain vahvistuksen epäilyksilleni ja tein samalla rikosilmoituksen.”

Miten tilanteessa olisi kannattanut toimia?

  • Pyydä kuvia tuotteesta ja varmista, että kuvat ovat varmasti myyjän omia, eivätkä netistä kopioituja. Voit pyytää myyjää ottamaan kuvan niin, että tuotteen vieressä/päällä on paperinpala, jossa näkyy myyjän nimi sekä päivämäärä.
  • Yritä tiedustella myyjän paikkakuntaa ennen kuin kerrot hänelle omasi.
  • Arvokkaimissa tuotteissa ehdota postiennakkoa ja paketin avausmahdollisuutta.
  • Ole yhteydessä Tori-tukeen mikäli kauppa kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta.
  • Varo ulkomaalaisia nk. nigerialaiskirjehuijareita! Ilmoituksen yhteydenoton mukana tulee varoitus, mikäli viesti on lähetetty ulkomaalaisesta IP-osoitteesta.
Lisäkysymyksiä? Lähetä pyyntö
Palvelun toteuttaa Zendesk